Omaishoitajan työ on ympärivuorokautista. Äsken noin kello kaksi yöllä vaihdoin äidin vaipat, vaihdoin vaateita, rasvasin kuivettunutta ihoa, raaputin kutiavaa selkää, vaihdoin poikkilakanat ja niiden päällä olevan aluspeiton, syötin vähän soijasuklaavanukasta, juttelin ja lopuksi toivottelin hyvää yötä  ennenkuin laitoin äänikirjan päälle äidille unilääkkeeksi.

Tämä kaikki edellytti äidin nostamista pyörätuoliin ja takaisin sänkyyn. Se on joogaa harrastavalle miehellekin sangen raskasta hommaa, jossa on parasta varjella selkää, kun nostelee yksin yli <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />60 kiloa painavaa äitiä, jonka jalat eivät enää kanna. Reilu tunti toimiin meni. Äiti kiitteli ja sanoi, että tämä on mukavaa. Minua rupesi vähän naurattamaan tuo ilmaisu, vaikka olinkin jo lähellä turhautumista. Absurdi huumori on aina hyvästä.

Niinpä ei tällä kertaa muuta tarinaa. Vähitellen kun kerkeän kirjoittelen, millaista on olla omaishoitaja.  

Nyt vähän unta palloon ja sitten kello 11.00 ohjaamaan Aleksanterin teatteriin Toimelan päiväjoogaryhmää, kun omat ja äidin aamutoimet on tehty.

Veikko  

Äijäjoogin päiväkirja blogina: http://aijajoogi.vuodatus.net/<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Äijäjoogien nettisivut: www.aijajooga.fi